Pullantuoksuinen arki Ajatuksia neljän seinän sisältä.

Vauva 2013

TAYS:n potilashotellin ystävällinen kätilö neuvoi kotiutumisemme kynnyksellä verkostoitumaan rohkeasti muiden samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa. Se oli hänen neuvonsa muuttuneessa arjessa jaksamiseen. Näin alkuun hän kehotti etsimään vertaistukea netistä, -vastasyntyneen kanssa kun ei ihan heti perhekahviloita ehkä jaksa lähteä kiertelemään.

 

Olin hieman skeptinen nettivinkin suhteen. Eksyin jo vuosia sitten ensimmäisen kerran vahingossa jonnekin vauvalehden keskustelupalstalle, kun googlailin randomisti kaikkea mitä mieleen tuli. Se jos mikä oli rumaa luettavaa, vaikkei keskustelun aihe tainnut alun perin olla sen kummallisempi kuin perunasoseen valmistaminen. Sikäli kun äidit ovat yleisesti tunnettuja toinen toistaan pätevämpinä kasvattajina, nettimutsien maailmassa oman erinomaisuuden mainostamisella ja toisen surkeuden alleviivaamisella ei tunnu olevan minkäänlaisia rajoja. Ei tehnyt ensimmäisenä mieli ottaa osaa kyseiseen klubiin.

 

Sinnittelin avaamatta Googlea siihen asti, kunnes pilttimme oli n. 1,5 viikkoa vanha. Yötyöntekijä-äitinsä rytmin hyvin sisäistänyt nappula oli siihen asti tykännyt harrastaa yöhuutoa klo 00-5 välillä oikeastaan joka yö, ja muutoin työllisti mielestäni turhan ahkerasti tissibaarinsa ainoaa työntekijää aamuvarhaisesta aina valomerkkiin asti. Hakusanoilla ”vaikea vauva” alkoi heti löytyä kohtalotovereita ja tutun tuntuisia ajatuksia. Ainut vain, että.. Vaikeasta vauvasta kirjoittavat olivat pääsääntöisesti yrittäneet hyssytellä jälkikasvuaan tuloksetta jo parikin kuukautta. Niin pitkältä kuin tuo aika itsestä kuulostikin, seuraava kirjoitusketjuun osallistuja oli kuunnellut oman huutokoneensa tuottamaa melusaastetta tuplasti pitemmän ajan, toivottaen ketjun avaajalle jaksamista ikuisesti kestävään huutoon, jolle ei voinut mitään. Ikinä. Eikä aikaakaan, kun ketjuun oli löytänyt tiensä puolivuotiaan, moniallergisen ja koko ajan itkevän lapsen äiti, joka toivoi edellisille turhasta rutisijoille kaikkea pahaa. Tämäkin äiti hävisi silti seuraavalle, jolla oli vaikea 2-vuotias esikoinen ja vielä vaikeammat vastasyntyneet kaksoset. Ja niin edelleen.

 

Luovutin. Käytännön neuvoja ja vertaistukea ei löytynyt kansainvälisen ”Minulla menee huonoiten”-kilpailun rivien välistä suurennuslasillakaan. Kuriositeetin vuoksi olisi ollut kuitenkin mielenkiintoista aloittaa oman tarinan kertominen ketjun perään. ”Hei, olen Marika. Minulla on täällä 9 vuorokauden ikäinen tyttö, joka huutaa öisin. Olen aika kuitti.. Vaikka isäkin on lomalla ja huolehtii melkein kaikki vaipanvaihdot, hyssyttelyt yms..” Jätin sen kuitenkin tekemättä. Veikkaan, että noin uskaliaan kokeilun jälkeen olisin päässyt hengestäni, jos joku kyseisen vihamielisen yhteisön edustajista olisi saanut osoitetietoni selville. Onneksi jo kypsään kahden viikon ikään mennessä vauvammekin oli jo parina yönä hoksannut nukkua. Tämä luonnollisesti vähensi tuntuvasti tarvetta tehdä tuttavuutta vauva-palstojen kirjoittelijoiden kanssa.

 

Jostain syystä löysin itseni kuitenkin melko pian tonkimassa Facebookin vertaistukitarjontaa. Ja sitähän löytyi. Vauva 2013–niminen ryhmä on koonnut yhteen sadoittain kuluvan vuoden aikana syntyvien ja syntyneiden vauvojen vanhempia. Tai no, lähinnä äitejä.. Innostuin. Kun kokemuksia ja ajatuksia jaetaan omalla nimellä ja kuvalla, mikä voisi mennä pieleen?

 

No, kaikki. Vauvatavaran haalinnalla päänsä pehmentänyt odottaja on sekava yksilö, esiintyi hän sitten nimellään tai nimimerkillä. Ja astetta vakavammassa tilassa ovat jo vauvan pihalle pullauttaneet. Kun lähdin tonkimaan ryhmän sisältöä, intoni vaihtui pakokauhuun hyvin nopeasti, vaikka äitien keskinäinen loanheitto loistikin poissaolollaan. Alkuun silmiini osuneet keskustelut painonhallinnasta, annetuista nimistä, lasketusta ajasta jne. olivat vielä ihan ok. Eikä vauva- ja vatsakuvissakaan mitään vikaa ollut.. Muuta kuin se, että ne olivat vieraita vatsoja/vauvoja ja kuvia oli niin paljon, että scrollaaminen alkoi olla työlästä. Ahkeran kuvien ohittelun jälkeen löysin itseni lukemasta keskusteluja, joissa vauvojen isiä halveksittiin sangen värikkäin ilmaisuin. Itselleni, ja monelle sadalle muulle ryhmään kuuluvalle täysin vieraat naiset kertoivat mm. avoimesti haluistaan hirttää miehensä tai hypätä vieraisiin. Useampi oli laittanut vauvan alulle sellaisen kusipään kanssa, jonka ainut tapa osoittaa läheisyyttä oli huono seksi silloin kun miehelle itselleen sopi. Lähtiessäni selaamaan sivua eteenpäin, jäin vain miettimään kuinka monella ryhmän vauvalla oli sama isä, vai oliko edellä mainittuja kusipäitä useampia.

 

Syvällä sivuston uumenissa kohtasin vielä liudan kuvia puolialastomista äideistä esittelemässä synnytyksenjälkeisiä vartaloitaan, enkä voinut enää kuin kiljua sisäänpäin. Olin juuri ruudun välityksellä tavannut kattavan joukon kanssani samassa elämäntilanteessa olevia naisia. Siinä se vertaisryhmä nyt oli kaikessa avoimuudessaan. Ja minua pelotti. Pelotti suorastaan aivan helvetisti. Kuuluuko tuollaiseksi tulla? Mikä muuntautumisvaihe minulla on vielä käymättä läpi, että löydän itseni samoilta aalloilta noiden ihmisten kanssa? Ja miten pahasti minulla oikeasti lähtee hanskasta, kun annan sen tapahtua..? Teenkö ryhmään vielä oman kansion vauvasta? Jaanko kuvia vauvamme huoneesta, kodista, leluista, tutista ja rattaista? Raportoinko surutta ryhmässä isä Salosen edesottamuksista? Heitänkö ensimmäistä kertaa kameran edessä vaatteet pois ja laulan hoosiannaa äidin vartalolleni?

 

Olen niin häkeltynyt, etten selvästikään osaa näitä mammajuttuja vielä kunnolla. Nettiseikkailuni jälkeen haluan vain palavasti luottaa siihen, että löydän jostain lähimaastosta sitä vertaistukea, jahka nappulamme on leikkipuistoikäinen. Eiköhän pääni pehmene siihen mennessä sen verran, että osaan lähestyä toisia puistonvaltaajia luontevasti. Tällä hetkellä on vielä hyvin epäselvää, esittelenkö itseni ensin, vai nostanko vain paidanhelmaa todeten: ”Kato, linea negra näkyy vielä!”

 

(8.8.2013)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa